Koronaviruksen mukana tuomat rajoitukset ovat koetelleet tänä keväänä monia. Erityisen rankkaa poikkeusaika on kuitenkin ollut ikäihmisille, jotka ovat joutuneet uusien turvallisuussääntöjen vuoksi eristäytymään esimerkiksi läheisistään. Turvallisuus on ollut etusijalla myös Tampereen Soinnussa. Yhteisöllisyyttä ja iloa on kuitenkin pyritty lisäämään uusin keinoin.
Kaukaharjukeskuksessa korona-ajan yksinäisyyttä lieventää yhteisöllinen ympäristötaide. Keskuksen pihapuuhun on kevään aikana lennähtänyt Hyvän mielen noita-akka, jonka tehtävänä on kerätä tsemppipostia Kaukaharjukeskuksen asukkaille. Viestin voi jättää noidan puun alla sijaitsevaan postilaatikkoon, josta noita-akka toimittaa ne asukkaille viikoittain.
– Vaikka kohtaamisia on rajattu, voimme kohdata monin tavoin vaikkapa viestien välityksellä. Yhteisömme elää, kehittyy ja pidämme toivoa sekä hyvää mieltä yllä myös näin haastavina aikoina. Iäkkäille asukkaillemme tuottaa paljon iloa jokainen viesti, kortti tai piirros, kertoo Kanerva Kartano Sointu Senioripalveluista.
Hyvän mielen noita-akan ovat ideoineet ja toteuttaneet Kaukaharjukeskuksen moniammatillinen tiimi. Se on osa alueen palvelukorttelikonseptin toteutusta, jossa asukkaat ja toimijat rakentavat yhdessä yhteisöllistä toimintaa Kaukajärvelle.
Haluatko sinäkin ilahduttaa Kaukaharjun väkeä?
Tuo tsemppiviestisi Hyvän mielen noita-akan postilaatikkoon osoitteeseen Keskisenkatu 13–15.