Hyvää äitienpäivää <3

”Aurinko kurkistaa metsän takaa
tullut on aamu, onnea jakaa.
Me tahdomme näin sinut yllättää
onhan päiväsi, äiti, kaunehin tää.”

Lämpimät onnittelut kaikille äideille! 🌷
Kaikissa taloissamme muistettiin äitejä ruusuin.

~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~•~

”Ollaan yhdessä, tai ainakin yhtä sydämessä.
Päivien pidentyessä, jonkin uuden edessä.
Kevään lehdillä, on tänäkin vuonna elämä.
Päivien pidentyessä, ollaan yhtä sydämessä.
Uuden edessä.”

Henkilökunnalle suuri kiitos hyvästä yhteishengestä ja mallikkaasta toiminnasta tässä poikkeustilanteessa. Henkilökunnalle jaettiin suklaiset terveiset. Yhdessä me tästä selvitään ☺️❤️

VIIKKO 19

Hyvää Äitienpäivää kaikille toivottaa Kaukaharjun, Keinupuiston, Kuuselan ja Taatalan väki! Nyt kun keväinen aurinko lämmittää on kaikissa taloissa käyty nauttimassa ulkona auringonsäteistä. Heitä kaikkia odottaa myös ruusuinen yllätys. Talojemme kaikkia rouvia odottaa sunnuntaina myös ruusuinen yllätys.

Kaukaharju

Kaukaharjukeskuksen piha on ollut aivan erityinen paikka monelle viime aikoina, kun erityistilanteessa kohtaamisia on jouduttu rajoittamaan. Torstaina työntekijät lauloivat pihamaalla asukkaille äitienpäivälauluja. Asukkaat kahvittelivat samalla aurinkoisessa säässä ulkona. Turvaväleistä huolehtien vaihdettiin kuulumisia ja nähtiin kavereita. Säiden lämmetessä pihassa näkyy päivittäin asukkaita kävelyllä ja istuskelemassa pihakeinussa.

Toukokuun alusta alkaen Nääsvillen vetämä parveke- ja ikkunajumppa toteutuu joka maanantai sekä talon etu- että takapihalla.

Asukkaiden kodeissa on käyty juttelemassa ja halukkailla on ollut mahdollisuus mm. värittää värityskuvia.

Tällä viikolla Hyvän Mielen-noita-akan postilaatikkoon on tullut taas runsaasti postia. Kortit, viestit ja piirustukset tuovat paljon hyvää mieltä – viestejä on jaettu asukkaille viikkokirjeissä. Postilaatikko on kaiken aikaa käytössä ja lisää viestejä saa jättää noidalle puun alle!

Keinupuisto

Keinupuistokeskuksessa äitienpäivään on varauduttu askartelujen ja ikkuna- ja parvekekonsertin siivittämänä. Asukkaiden kanssa on heidän kotonaan askarreltu äitienpäiväkukkia silkki- sekä kreppipaperista. Keinukodin ryhmäkotia koristaneet vappupallot ja serpentiinit ovat vaihtuneet lankamaalaustöihin, jota on tehty henkilökunnan sekä asukkaiden kanssa. Pian saadaan esitellä taidenäyttelyämme.

Äitienpäivän runoja on luettavissa päivätoiminnan ohjaajien järjestämästä viesti-ikkunasta. Keinupuistokeskuksen etuoven lasituksessa sekä päivätoiminnan ikkunassa on vapusta asti ollut vaihtuvia viestejä ja kuvia.

Ulkoilua on tehty ahkerasti ja aurinkoa on pysähdytty ihan ottamaan. Talvitakit on vaihdettu hieman kevyempiin ja pipoja vaihdettu lippalakkeihin. Viereisen puiston pensaiden lehdet ovat auenneet ja puissa silmut ovat jo isot. Bongaa Kevät! – bingo ruudukot toimitettiin kaikkiin Keinupuistokeskuksen asuntoihin. Ruudukossa on varmoja kevään merkkejä kuvattuna ja bongasta voi tehdä, vaikka oman ikkunan läpi. Muutaman viikon päästä kaikkien ruudukkonsa palauttaneiden kesken arvotaan palkinto.

Keskiviikkona tuttuun tapaan jumpattiin parvekkeilta ja ikkunoista Nääsville ry:n jumpan tahtiin. Tällä viikolla sää suosi jumppaajia. Keinupuiston ohikulkijat innostuivat mukaan jumppaamaan. Liikuntaa on harrastettu myös sisätiloissa. Fysioterapeutti on lisännyt kävelylenkkeihin lisähaastetta hyppäämällä rollaattorin kyytiin. Keinukodissa on lenkkeilty leikkimielisesti rollaattorirallia. Motomedia on poljettu ja polkiessa on laulettu mm. laulua Pyörällä mummolaan: ” Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy. Mummolaan kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy”.

Kuusela

Kuuselakeskuksessa kävi yksi ihana vapaaehtoinen istuttamassa kesäkukat ulkoruukkuihin asukkaiden iloksi ja yllätykseksi. Samalla hän jutusteli mukavia talon asukkaiden kanssa turvaetäisyyden huomioiden.

Rantaperkiön nuorisotilojen nuoriso-ohjaajat kävivät punomassa jättisydämet Kuuselakeskuksen päiväkodin aitaan ja piirsivät katuliiduilla äitienpäiväkortin pihan asfalttiin. Kiitos nuoriso-ohjaajille!

Perjantaina työntekijät lauloivat ulkona asukkaille ulkoileville ja asukkaille parvekkeilla äitienpäivä lauluja. Muutama silmä kostui ilosta ja liikutuksesta. Yhteisötaiteilija on jatkanut kiertämistä talossa ja soittaa eripuolilla pianomusiikkia ja laulattaa asukkaita.

Asukkaat kerroksilta ja ryhmäkodeista ovat ulkoilleet innokkaasti ja seuranneet kevään merkkejä.

Taatala

Taatalakeskuksessa on ruokailujen yhteydessä keskusteltu koronasta tuntemuksia jakaen. Asioista ääneen puhuminen on tärkeää. Silloin huomaa, ettei ole yksin ajatustensa ja tuntemuksiensa kanssa vaan monilla on samoja mietteitä. Lisäksi yhdessä puhumalla asioihin saa uusia näkökulmia. Meillä on hyvä yhteisö ja onneksi mahdollisuus jutella yhdessä.

Moni on kuluneella viikolla saanut Tampereen kaupungilta puhelun, joita kaupunki soittaa tässä koronatilanteessa yli 80-vuotiaille. Olivat kyselleet monenlaisia asioita. Puhelun saaneet kertoivat puhelun tuntuneen mukavalta ja olleen hyvä asia.

Sunnuntain äitienpäivän juhlavalmistelut ovat käynnissä. Ravintolaan katetaan juhlalounas, johon naiset ovat saaneet henkilökohtaiset kutsut. Heitä kaikkia odottaa myös ruusuinen yllätys. Lisäksi alueen Satu-pappi on lähettänyt kirjeen luettavaksi kaikille äitienpäivänä.

Musiikki, jumpat ja ulkoilu auringonpaisteessa ovat jälleen virkistäneet ja voimaannuttaneet. Linnut esittävät laulukonserttejaan ympäristössä ja niistä on saatu nauttia omalta parvekkeeltaankin.