Sointu Senioripalvelut on kulttuurisen vanhustyön edelläkävijöitä Tampereella

Kulttuuri on osa palvelukeskustemme arkea – tärkeää on taiteen tekeminen, ei lopputulos. Olemme sitä mieltä, että kaikissa meissä on luovuutta, niin asiakkaissa kuin henkilökunnassa. Taide kuuluu jokaiselle!

Tuhansia vierailijoita

Kulttuuri- ja taidetoiminta näkyy palvelukeskustemme arjessa. Järjestämme aktiivisesti erilaisia kuvataiteen, kädentaitojen, musiikin ja esittävän taiteen ryhmiä ja tapahtumia, joissa on vuosittain tuhansia käyntejä. Taidetoimintaan kannustavat Soinnun omat yhteisötaiteilijat ja joukko eri työtehtävissä toimivia työntekijöitä.

Tutustu Soinnun kulttuuritarjontaan

Taide- ja kulttuuritoimintaa löytyy Sointu Senioripalveluiden kaikista palvelukeskuksista. Voit laulaa, tehdä teatteria, lausua runoja, maalata ja tehdä monenlaista kuvataidetta sekä käsitöitä. Tervetuloa mukaan!

Miksi panostamme kulttuuriin?

Taide luo iloa! Kulttuuritoiminta osallistaa ja luo onnistumisen tunteita, jotka ovat tärkeitä kaikenikäisille. Yksilöllisyyden huomioiva ja yhteisöllinen luova toiminta on hyvinvoinnin perusta ja siksi tärkeässä roolissa esimerkiksi kuntoutuksessa.

Toivo-yhteisömusikaali oli menestys

Vuoden 2018 kesäkuussa ensi-illan saanut Toivo-yhteisömusikaalissa oli monien eri toimijoiden yhteinen suurponnistus. Musikaalin käsikirjoitus, puvustus ja lavasteet olivat omaa tuotantoa, samoin osa sävellyksistä ja sanoituksista. Niitä valmisteltiin ryhmissä ja työpajoissa useita kuukausia. Musikaalikuvat: Anne Koski.

Kulttuurikaveria vailla?

Jos yksin lähteminen kulttuurin pariin tuntuu tylsältä tai vaikealta, voit pyytää maksutta kaveriksi kulttuuriluotsia. Luotsit ovat Tampereen kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia, jotka lähtevät seuraksi esimerkiksi museoon.

Taidegalleria

Sointu Senioripalveluiden palvelukeskuksissa syntyy hienoja yhteisötaideteoksia ympäri vuoden.

Ota yhteyttä

Soita meille arkisin klo 9–15

050 9130 278

Lähetä sähköpostia

info@sointusenioripalvelut.fi

Seuraa meitä somessa