Hilkka löysi turvallisen ja omannäköisen kodin Kuuselasta

Vesilahtelainen Hilkka Ala-Uotila, 89, muutti Kuuselakeskukseen vuonna 2014. Omakotitalossa yksin asuminen kävi raskaaksi ja lapset ja lapsenlapset toivoivat, että mummu muuttaisi Tampereelle. Vaikka muutto oli iso juttu, toi se arkeen tärkeän elementin.

– Turvallisuuden tunne on ykkösjuttu Kuuselassa. Kyllä se loppuaika kotona oli turvatonta ja pelokasta. Täällä on ihana henkilökunta johtajia myöten. He huolehtivat meistä. Jos vaikka haluaa jonnekin lähteä, niin täällä järjestetään kyyti tai apua kauppareissulle, Hilkka kertoo.

Tuttuja kotihommia ja harrastuksia

Arki pyörii Kuuselassa varsin kodinomaisesti. Toimelias Hilkka heräilee aikaisin ja tekee mielellään kotitöitä.

– Joka päivä on siivottavaa ja pölyjen pyyhkimistä kotona. Pesen pyykit kerran viikossa ja sitten on semmosta pientä kotihommaa, kuten silitystä.

Kuuselan lähitorilta löytyy harrastustoimintaa, jonka monipuolisuudesta Hilkka on mielissään.

– Meillä on täällä runopiiriä, lukupiiriä, maalauskerhoa ja kuukauden tanssit. Vaikka minä enää mitään tanssi, niin tykkään kuunnella musiikkia. Se musiikki minut varmaan tähän saakka vienytkin. Kävin Vesilahdellakin kirkkokuorossa. Se on minulle sellainen harrastus ja henkireikä. 

–Myös hyvä syöminen on parasta ohjelmaa, Hilkka nauraa.

Monipuolisen ruuan Kuuselakeskuksessa takaa ravintola Kuusenoksa, jossa voi lounastaa ja kahvitella päivittäin. Toiveruokaviikoilla asukkaat saavat toivoa lempiruokiaan.

Oma peliporukka tuo iloa ja naurua päiviin

Pian 90 vuotta täyttävän Hilkka kertoo saaneensa Kuuselasta paljon ystäviä. Se on hänestä mahtavaa. Yhteisöllisyys on tärkeä osa Kuuselaa, sillä usein paras lääke vaivaan kuin vaivaan on nauraa yhdessä.

– Peliporukan kanssa myös pelaamme Skippoa päivittäin. Meillä on kuule niin kiva porukka, että nauramme vatsa kippurassa!

Tutustu Kuuselakeskukseen

Sointu Senioripalveluihin kuuluva Kuuselakeskus sijaitsee Pyhäjärven rannalla, Tampereen Härmälässä. Alueen eloisa palvelukeskus tarjoaa ikäystävällisen kodin lähellä luontoa ja palveluita.