Antti ja Anne Mäkinen muuttivat Taatalakeskukseen vuoden 2020 alussa.
He ovat olleet yhdessä melkein 50 vuotta. He ovat matkustaneet paljon elämän aikana ja pyöräily on ollut heille mieluinen harrastus. Meillä ei ole lapsia, kertoo Antti, meillä on vain toisemme.
Anne asuu ryhmäkodissa ja Antin koti on samassa rakennuksessa palveluasunnossa. Anne on viihtynyt hyvin ryhmäkodissa ja osallistuu kaikkeen ryhmäkodissa tapahtuvaan toimintaan. Musiikkihetket tuovat vanhat laulut mieleen, niitä hän osaa ulkoa ja nauttii laulamisesta. Leipomisesta Anne pitää erityisesti.
Antti pelaa innokkaasti viikoittain bingoa ja osallistuu keskusteluryhmiin. Hän käy aktiivisesti jumpissa. Antti kertoo, että Taatalassa on hyvä olla heillä molemmilla. Hoitajat ovat iloisia, avuliaita ja asiantuntevia. Ilmapiiri on mukava asukkaiden ja henkilökunnan kesken.
Antti ja Anne tapaavat toisiaan lähes päivittäin, koska asuvat niin lähekkäin. Korona on tuonut omat rajoitukset ja turvavälit mukanaan. Pariskunta odottaa rokotuksia ja kesää, niin voi olla sisäpihalla, jossa on mukava viettää enemmän yhdessä lähekkäin. Tärkeintä on olla lähellä toista, vaikka emme voi enää yhdessä elää, sanoo Antti.