Maukkaita juttuja -lyhytelokuva

Katso uusi ihastuttava animaatio Maukkaita juttuja. Tarinapajassa ikäihmiset kertoivat muistoja omasta lapsuudestaan, eri aiheista, ja jakoivat tarinat esikoululaisten kanssa. Näistä kertomuksista rakennettiin eri animaatiotekniikoita hyödyntävä lyhytelokuva, jonka voit katsoa YouTube-videona.

Kuvataiteilija, animaatio-ohjaaja Anne Savitie ohjasi tarinapajatyöskentelyä Talvitien esikoululaisille ja Kuuselakeskuksessa ikäihmisille. Tarina- ja animaatiopajat järjesti Videootit ry.

Kerrottujen tarinoiden ja niistä syntyneiden animaatioiden välityksellä viestiteltiin kahden ikäryhmän kesken.

Tarinapaja

Anne Savitie kertoo, että Kuuselakeskuksessa Tarinapajan lähtökohtana oli rento jutustelu eri aiheista ja niihin liittyvistä muistoista. Tarinoimista heräteltiin muun muassa katselemalla postikortteja. ”Minä välitin tarinoita ikäihmisiltä esikoululaisille ja esikoululaisilta ikäihmisille. Jakaminen herätti aina uusia muisteluita ja tarinoita, molemmin puolin”, kuvailee ohjaaja. Tarinapaja toimi pohjana animaatiopajalle.

Animaatiopaja

Animaatiopaja pidettiin Sointu Maalarit -ryhmässä. Ryhmässä on kuvataiteen harrastajia ja he olivat jo valmiiksi kiinnostunneita visuaalisesta ilmaisusta. ”Kuuselan Tarinapajassa syntyneiden tarinoiden perusteella valitsimme animaation aiheeksi ruokatarinat, jotka sijoittuivat kertojien lapsuuteen. Aihe valikoitui myös siksi, että valmistunut animaatio sopisi esikoululaisten ryhmässä näytettäväksi”, kertoo Anne.

”Lähestyimme animaation maailmaa esineanimaation keinoin ja animoimme, eli liikutimme kuva kuvalta, muun muassa perunajauhoa ja porkkanoita”, Anne kuvailee työtapaa. Tämä konkreettinen lähestymistapa teki animaatiosta ilmaisukeinona helposti lähestyttävän.

Animaatiopajassa tehtiin myös pala-animaatiota ja kuvituspiirroksia ruoka-aiheisten tarinoiden kuvitukseksi. Osallistujat halusivat myös kertoa omia ruoka-aiheisia lapsuusmuistojaan. He toivat elokuvaan kuvitukseksi omia kotialbumikuviaan. ”Lisäksi katselimme Ylen Elävän arkiston dokumenttifilmejä ja valitsimme sieltä yhdessä sopivimmat kunkin tarinaa kuvittamaan ja ajankuvaa luomaan”, kertoo Anne aineiston keruusta.

Ilmapiiri oli innokas ja innokkuus vain kasvoi pajan edetessä. ”Varmasti syynä oli se, että lähdimme kuvittamaan osallistujien omia tarinoita,” sanoo tyytyväinen ohjaaja. Animaatioelokuvan tekemisessä on se hyvä puoli, että siinä on niin monia eri vaiheita, että kukin voi löytää siitä oman tonttinsa: tarinankerronta, hahmojen luonti, taustojen ja hahmojen tekeminen, animointi (hahmojen liikuttaminen kuva kerrallaan), äänityö ja leikkaus.

Pajaan osallistunut Anneli kommentoi nähtyään valmiin elokuvan: ”Hauskaa oli tehdä ja hauskaa oli nähdä kokonaisuus.”