Tule mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan näyttelyä omista ja ryhmän tekemistä teoksista. Pääset tutustumaan näyttelyn rakentamiseen ja näyttelyn tiedottamiseen. Näyttely rakennetaan kevään aikana ja juhlistetaan avajaisilla. Tarkemmat ajat tiedotetaan myöhemmin. Luovassa tilassa 0. krs. Ohjaaja: Kanerva. Ryhmä on osa Iloa, eloa ja yhdessäoloa -hanketta.
Lue lisää →Arkistot: Tapahtumat
perjantai 29.1.2027
maanantai 1.2.2027
Sointuvaa musiikkia
Laulamiseen, soittamiseen, kuuntelemiseen, musiikilliseen kohtaamiseen ja musiikkimuisteluun perustuvaa toimintaa. Osallistuminen voi olla myös liikkumista tai mukana olemista kuuntelemalla. Ravintolassa. Ohjaa Kanerva. Toiminta on osa Iloa, eloa ja yhdessäoloa -hanketta.
Lue lisää →Savenvaltaajat 1
Huom! Kurssipäivä muuttuu keskiviikosta maanantaiksi.
Kurssilla tehdään itsenäisesti savitöitä. Kurssi on harrastusta jatkaville, kokeneille keramiikkaharrastajille. Jatkavien kurssilaisten ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Materiaalit hankitaan itse ja tarvittaessa ryhmä voi tehdä yhteistilauksen. Teokset ja materiaalit voi säilyttää tilassa kurssin ajan. Kurssilaisilta kerätään savenpolttomaksu, kurssi on muuten maksuton.
Uusien kurssilaisten tulee ilmoittautua! Tiedustelut ja ilmoittautumiset: p. 050 5164531.
Lue lisää →Sointuvaa musiikkia ryhmäkodissa
Lauletaan, kuunnellaan ja musisoidaan yhdessä. Ohjaa Kanerva.
Lue lisää →tiistai 2.2.2027
Sointuvaa musiikkia ryhmäkodissa
Lauletaan, kuunnellaan ja musisoidaan yhdessä. Ohjaa Kanerva.
Lue lisää →Savenvaltaajat 2
Kurssilla tehdään itsenäisesti savitöitä. Kurssi on harrastusta jatkaville, kokeneille keramiikkaharrastajille. Jatkavien kurssilaisten ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Materiaalit hankitaan itse ja tarvittaessa ryhmä voi tehdä yhteistilauksen. Teokset ja materiaalit voi säilyttää tilassa kurssin ajan. Kurssilaisilta kerätään savenpolttomaksu, kurssi on muuten maksuton.
Uusien kurssilaisten tulee ilmoittautua! Tiedustelut ja ilmoittautumiset: p. 050 5164531. Jatkossa Savenvaltaajat 1 kurssi kokoontuu maanantaisin ja Savenvaltaajat 2 kurssi tiistaisin. Jos haluat vaihtaa ryhmää ota yhteyttä p. 050 5164531.
Lue lisää →Iloa musiikista
Kaikille avoin ja maksuton ryhmä, jossa nautitaan musiikin ja kulttuurin ilosta. Ohjaajana musiikkiterapeutti Marjatta Aarne. Ryhmä on osa Iloa, eloa ja yhdessäoloa -hanketta.
Lue lisää →Sointuvaa musiikkia ryhmäkodissa
Lauletaan, kuunnellaan ja musisoidaan yhdessä. Ohjaa Kanerva.
Lue lisää →keskiviikko 3.2.2027
Sointuvaa musiikkia
Laulamiseen, soittamiseen, kuuntelemiseen, musiikilliseen kohtaamiseen ja musiikkimuisteluun perustuvaa toimintaa. Osallistuminen voi olla myös liikkumista tai mukana olemista kuuntelemalla.
Lue lisää →torstai 4.2.2027
Taidekuntoutus
Ryhmässä toteutuvaa taidetyöskentelyä, joka tukee osallistujan toimintakykyä, itseilmaisua ja omannäköistä elämää. Lopputuloksella ei ole väliä, vaan tekemisen ilolla. Ryhmässä korostetaan jokaisen yksilöllisiä vahvuuksia ja huomioidaan osallistujien toimintakyky. Etukäteistaitoja tai -tietoja ei tarvita.
Lue lisää →