Taide on reitti terveysasemalta eteenpäin

Tampereella kokeillaan tänä vuonna kulttuurilähetettä, jolla voidaan ohjata ikäihmisiä kulttuurin ja yhdessä tekemisen pariin Kuuselan lähitorilla. Lähete voidaan antaa yli 60-vuotiaalle tamperelaiselle, joka kaipaa uutta tekemistä ja sisältöä elämäänsä. Kulttuurilähetteen voi saada Hatanpään terveysasemalta.” ( – Tampereen Kaupungin tiedote 30.5.2022)

Kulttuurilähete kannustaa ja ohjaa kulttuurin ja yhdessä tekemisen pariin Tampereen lähitoreilla. Se voidaan antaa yli 60-vuotiaalle tamperelaiselle, joka tarvitsee elämäänsä iloa ja sisältöä.

Elämässä on erityisiä tilanteita, jolloin kulttuurilähetteellä voidaan rohkaista kokeilemaan uutta. Sellaisia tilanteita ovat esimerkiksi, muutto uudelle paikkakunnalle, yksinäisyys, mielenterveyden haasteet, sairastuminen, leskeksi jääminen tai eläkkeelle siirtyminen.

Kulttuurilähetteen voi saada Hatanpään terveysaseman vastaanotolta. Jos olet kiinnostunut kulttuurilähetteestä, voit olla yhteydessä lähitorille myös ilman käyntiä terveysasemalla.

Tule kulttuurilähetteellä lähitorille tai ota yhteyttä soittamalla

Ota yhteyttä Kuuselan lähitorin palveluohjaajaan ja sovi hänen kanssaan tapaamisaika. Tapaaminen voidaan pitää Kuuselan lähitorilla Nuolialantie 46 tai puhelimitse puh 044 7109 598.

Tapaamisessa keskustelette yhdessä, millainen toiminta kiinnostaa sinua. Lähitorilla voit osallistua esimerkiksi keskustelu-, liikunta-, kädentaito-, taide- ja musiikkiryhmiin sekä erilaisiin tapahtumiin, esityksiin ja luentoihin paikan päällä tai etänä. Voit myös esittää toiveita sinua kiinnostavasta toiminnasta.

Tutustu lähitorin ohjelmaan.

Tervetuloa lähitorille myös ilman lähetettä – kesällä tapahtuu monenlaista kiinnostavaa!

Lue lisää kulttuurilähetteestä:

Kulttuurilähetteellä iloa ja sisältöä ikäihmisten elämään [Tampereen kaupunki – Ajankohtaista]

Malliversio kulttuurilähetteestä, sivu 1
Malliversio kulttuurilähetteestä, sivu 2