Runojen vuosisata

Eva-Liisa Ahlfors on aina pitänyt runoista – erityisesti rakkausrunoista. Lapsuudessa vanhemmat kannustivat lukemaan ja Eva-Liisa löysi runouden. Siitä on ollut paljon iloa Eva-Liisan 98-vuotisen elämän varrella.

Lapsena hän esitti runoja koulun juhlissa. Nuoruudessa lempirunoilija oli Kaarlo Sarkia, jonka tuotantoa hänellä on edelleen kotona. Eva-Liisa kertoi, että on kiehtovaa analysoida runoja. Nyt Eva on jo kymmenen vuoden ajan käynyt päivätoiminnassa Kuuselassa. Tulevaa toimintaa suunniteltaessa Eva-Liisa ehdotti, että olisi mukavaa kuulla runoja esitettävän.

Toive toteutui, kun päivätoiminnan ohjaajat ottivat yhteyttä Lea Saariseen, joka lupautui lausumaan runoja päivätoiminnan asiakkaille keväisenä toukokuun perjantaina 20.5. Lea toi mukanaan Lauri Viidan, Kaarlo Sarkian, Eino Leinon ja Kirsi Kunnaksen tuotantoa. Runot herättivät paljon keskustelua ryhmässä. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja toivomme, että saamme Lean uudelleen runoja lausumaan.