Kokemuksia ja iloa taiteen runsauden sarvesta

Sointu sai vuoden 2021 aikana historiallinen määrän taide-esityksiä taidelaitosten ja -yhdistysten tuottamana. ”Taidetta lähelle -hankkeen ansiosta saimme upean kattauksen taide-elämyksiä Soinnun asiakkaille”, kertoo yhteisötaitelija Kanerva Kartano. Hiljaisemman korona-ajan jälkeen ammattitaiteilijat otettiin innolla vastaan ja saimme nauttia ennätyksellisen monipuolisesta taidetarjonnasta. Yhteistyössä hankkeen kanssa toteutettiin yli 15 tapahtumaa Soinnun toimipisteissä.

Tunnelmakuvia

Tanssi ja liike -työpajassa salissa soi valssia, jenkkaa, humppaa ja sambaakin. ”Sukellamme myös osallistujien nuoruusmuistoihin valitsemieni kappaleiden avulla. Lopuksi ajattelin, että kokeilemme letkajenkan askelikkoa istuen!” Näin tanssinopettaja Jutta Wrangén kuvailee tunnelmia ennen työpajaa.

Tanssi ja liike työpaja Kaukaharjukeskuksessa

”Teokset olivat tummia ja puhuttelevia”

Tampereen taidemuseo järjestiTerhi Asumaniemen valokuvanäyttelyn Paikka, jonka aika unohti ja se sai rinnalleen Ahti Lassilan vaikuttavan kontrabasso-tuokion. Yleisöä kiinnosti kuulla Lassilan kertomus siitä, miten konsertti rakentuu. Soitto ja teokset seinillä herättivät asiakkaissa tunteita.  

Ahti Lassilan vahva tulkinta yhdistää kuvan ja musiikin.

Sadutustyöpaja Minun tarinani oli yhdessä ja yksittäin toteutettua työpajatyöskentelyä, jossa kirjoitettiin tarina omasta elämästä. Tarinoita muokattiin myös runon muotoon ja niitä jaettiin osallistujien kesken. Oman elämän tarinallistaminen koettiin hyvin merkityksellisenä. Sadutustyöpajat ja Tanssi ja liike -työpajat järjesti Nuorisoseurat Lounais-Suomi.

Minun tarinani -sadutustyöpaja Kuuselakeskuksessa

Tanssia arjessa -päivän liikkeistä tehtiin koreografiaa Tanssiteatteri MD:n tapahtumassa. Kaikki tanssijat olivat innoissaan mukana ideoimassa päivän liikkeitä. Huumori oli hyvin läsnä arjen koreografiassa.

Tanssia arjessa -päivä Taatalakeskuksessa

Taidetta lähelle -hanke toteutettiin vuosina 2020 ja 2021 ja käynnistyi Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä Taidetta hoitolaitoksiin -apurahalla. Hankkeen kivijalkana on ollut pirkanmaalainen osaaminen kulttuurihyvinvoinnin ja sen rakenteiden kehittämisessä sekä toimijoiden halu kehittyä ja edistää taide-elämysten saavutettavuutta.

Hanke on toteutettu tiiviissä yhteistyössä kulttuuri- ja sote-toimijoiden kanssa. Hankkeessa mukana olivat Kulttuurikeskus PiiPoo, Tampere-talo, Tampereen Työväen Teatteri, Tanssiteatteri MD, Tampere Filharmonia, Tampereen Musiikkijuhlat, Nuorisoseurat, Pispalan Sottiisi, Tanssimania, Tampereen Teatterikesä, Tanssivirtaa Tampereella nykytanssifestivaali, Tampereen taidemuseo, Muumimuseo, Tampereen yliopistollinen keskussairaala TAYS ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Kotokampus Lempäälä, Tampereen kaupunki, Sointu Senioripalvelut ja Kangasalan kaupunki, asumispalveluyksiköt.