Esteettömyys ja sijainti

Koivistonkylän rauhassa on hyvä olla

Taatalakeskus sijaitsee Tampereen Koivistonkylän eli ”Koikkarin” tuntumassa. Ympäristö on pientalovaltainen, mikä luo idylliseen ilmapiiriin rentoa ja kiireetöntä tunnelmaa.

Koivistonkylän asukkaiden arjen ilona ovat hyvät lähipalvelut ja erinomaiset kulkuyhteydet.

Alueella on kokeiltu myös uusia tuulia: Koivistonkylän tuore Ilokkaanpuiston asuinalue saa energiansa Tampereen Teiskoon rakennettavasta, taloyhtiöiden omistamasta aurinkosähkövoimalasta. Tämä energian etätuotantoon perustuva konsepti on uusi koko Euroopassa.

Historiaa

Tiesitkö, että myös Taatala on Tampereen kaupunginosa?

Tarkkaan ottaen Taatalakeskus ei sijaitse Koivistonkylässä, vaan nimensä mukaisesti Taatalassa, joka rajautuu idässä Koivistonkylään. Taatalan kaupunginosa on saanut nimensä alueella sijainneesta Taatalan tilasta, joka oli entinen Messukylän henkikirjakylään kuulunut torppa. Alue liittyi Tampereen kaupunkiin vuoden 1947 alussa osana Messukylän kuntaa.

Esteettömyys Taatalassa

Reitit Taatalaan

Esteetön sisäänkäynti sijaitsee Sulkavuorenkadun puolella. Ovet avautuvat automaattisesti. Piha-alue on asfaltoitu. Taatalassa on myös kaksi muuta sisäänkäyntiä, jotka ovat esteettömiä, mutta ovien avaus tapahtuu avaimella.

Sisäänkäynti pidetään turvallisuussyistä lukittuna klo 18.00–7.00 välisenä aikana. Sisään pääset soittamalla oikealla puolella olevaa ovikelloa.

Pysäköinti

Liikuntaesteisten pysäköintipaikkaa ei ole. Pysäköinti mahdollista pihassa tai Sulkavuorenkadun varrella. Pihassa pysäköintiä varten tarvitaan erillinen pysäköintilupa Soinnulta. Luvan voi hakea Soinnun sosiaaliohjaajalta heti saavuttuaan.

Pääsisäänkäynti (katutaso)

Sisätilat

Yleiset tilat sijaitsevat pääosin katutasossa:

  • päiväkeskustila
  • monitoimitilat
  • sosiaaliohjaajan tila
  • fysioterapeuttien tilat
  • esteetön, kaikille avoin lounasravintola ja kahvila
  • 2 esteetöntä wc-tilaa
  • Esteetön hissiyhteys kaikkiin kerroksiin vasemalla puolella kiinteistön perällä
  • induktiosilmukka ravintolasalissa

Tilojen nimet löytyvät ovista tai tilojen läheisyydestä.

Opaskoirat ovat tervetulleita

Liikenneyhteydet

Palveluliikenteen bussit 3 ja 11 liikennöivät Koivistonkylän Prismalta, joka sijaitsee noin 300 metrin päässä Taatalakeskuksesta. Katso tarkemmat aikataulut ja ohjeet.

Taatalakeskuksen lähipysäkille Koivistontielle pääsee TKL:n linjoilla 13 ja 14. Alle 500 metrin päässä pysähtyvät myös linjat 5 ja 50. Katso tarkemmat aikataulut.

Alueen lähipalvelut

Ota yhteyttä Taatalakeskukseen

Taatalakeskus
Sulkavuorenkatu 6,
33820 Tampere
Katso kartta

Soita meille 9–15

050 9130 278

Lähetä sähköpostia

info@sointusenioripalvelut.fi

Seuraa meitä somessa