Rekry: lähihoitaja

Etsimme Tampereella sijaitsevaan Sointu Senioripalveluihin ihmisläheistä lähihoitajaa työskentelemään ikäihmisten parissa.

Toimintamme lähtökohtana on, että ihminen on ikääntyneenäkin upea persoona, jolla on oikeus elää omannäköistä arkea. Toivomme, että myös sinä koet työn ikääntyneiden parissa merkitykselliseksi ja otat sydämen mukaan kaikkeen tekemiseesi.

Tule rakentamaan kanssamme sointuvaa arkea

Tarjoamme merkityksellisen ja vastuullisen työnkuvan, jossa sinulla on mahdollisuus kehittää itseäsi. Soinnun lähihoitajat ovat tiimimme tärkeitä voimavaroja, arvostettuja hengenluojia ja vahvoja vaikuttajia. Avustamalla asukkaita päivittäisissä askareissa ja huolehtimalla heidän hyvinvoinnistaan rakennat turvallista ja mielekästä arkea.

Arvostamme kiinnostusta ja kokemusta työskentelystä hoivaa ja tukea arkeensa tarvitsevien ikäihmisten kanssa. Meille on tärkeää, että kohtelet asukkaita, työkavereita ja ikäihmisten läheisiä ystävällisesti. Huumori on työssä avuksi, samoin erilaisuuden ymmärräys. Onnistut työssäsi kantamalla vastuuta ja olemalla avoin uusille ideoille. Meillä jokaisella työntekijällä on aito mahdollisuus vaikuttaa Soinnun toimintaan ja johtaa käytännön työssä itseään. Myös työvuorosuunnittelua tehdään yhdessä.

Soinnussa on tilanteen mukaan mahdollista työskennellä joustavasti neljässä toimipisteessämme; Taatalakeskuksessa, Kuuselakeskuksessa, Kaukaharjukeskusessa, tai Keinupuistokeskuksessa. Kerro meille, mikä vaihtoehto palvelisi elämäntilannettasi parhaiten, niin mietitään yhdessä sinulle toimivin ratkaisu.

Kiinnostuitko?

Kuulisimme mielellämme sinusta lisää. Täytä perustietosi ja kerro muutamalla sanalla itsestäsi. Otamme sinuun yhteyttä, kun olet lähettänyt tietosi ja käyneet vastauksesi läpi.

Näin Soinnussa eletään ja asutaan